Aava

Aava on uusi kotimainen heittokalastuksen tuotemerkki. Aava on yhdistelmä vankkaa kokemusta, silkkaa intohimoa ja korkeimman desimaalin taitoa. Projektin taustalla on ensimmäisestä päivästä lähtien vaikuttanut joukko Suomen kärkipään kalastajia.

Aavan tarina pohjautuu Vision Groupin menestyksekkääseen historiaan kalastusvälineiden kehitystyössä. Visionin 40-vuotinen taival alkoi kalastusvälineiden maahantuonnilla 1980-luvulla, jonka tuomat opit johtivat suomalaisen Vision Fly Fishing perhokalastustuotemerkin syntyyn 1997. Vision on osoitus rohkeudesta ja uskosta kotimaisen brändin menestykseen maailmalla. Aavan synty on kuin paluu kotimaisten kalastusvälineiden alkujuurille. Uskomme, että kalastushullu kansamme on ansainnut uuden tähden, joka nousee Pohjolan ainutlaatuisista vesistöistä.

Aavan mallistossa ei ole kompromisseja, vaan se on suunniteltu kohtaamaan ajatuksemme vapasarjasta, jossa maksimaalinen suorituskyky on laitettu kaiken etusijalle. Mallistomme kattaa tärkeimmät skandinaaviset kalalajit: hauki, ahven, kuha ja meritaimen. Jokainen vapa on useiden vuosien kehitys- ja testaustyön tulos, jossa olemme aidosti haastaneet jokaisen komponentin ja vallitsevan ajatuksen olemassa olevista huippuvavoista.

 

 

EUR
9 tuotetta
Järjestys:
Aava Tiraphene Avokelavapa - Avokelavavat - ATIS27214 - 1
Aava Tiraphene Avokelavapa - Avokelavavat - ATIS27214 - 2
Aava

Aava Tiraphene Avokelavapa

Aava Tiraphene - Maailman ensimmäinen titaania ja grafeenia sisältävä vapa! Ainutlaatuista tuntumaa ja kestävyyttä . Aavan Tiraphene-vavoissa yhdistyy kaikki oppi ja kokemus kalastusvapojen...
(0)
449,00 €
Useita vaihtoehtoja
AAVA Tyyli Spinning Rod Avokelavapa - Avokelavavat - ATYS27114 - 1
AAVA Tyyli Spinning Rod Avokelavapa - Avokelavavat - ATYS27114 - 2
Aava

AAVA Tyyli Spinning Rod Avokelavapa

Ahku-, Flada-, Leka-, Meri- ja Tiraphene-vapasarjojen luomisen jälkeen halusimme kehittää uuden vapasarjan, joka keskittyy kokonaan tiettyihin kalastustyyleihin, -tekniikoihin ja -tarpeisiin...
(0)
339,00 €
Useita vaihtoehtoja
Aava Leka Avokelavapa - Avokelavavat - ALES26990 - 1
Aava Leka Avokelavapa - Avokelavavat - ALES26990 - 2
Aava

Aava Leka Avokelavapa

Aava Leka Avokelavapa AAVA Leka- vapasarjan vavat ovat todellisia täsmäaseita hauen ja kuhan kalastukseen. Varsinaisen täsmäkalastuksen (live-scope) lisäksi Leka-sarjalaiset ovat...
(0)
249,00 €
Useita vaihtoehtoja
Aava Leka hyrräkelavapa - Hyrräkelavavat - ALEB26990 - 1
Aava Leka hyrräkelavapa - Hyrräkelavavat - ALEB26990 - 2
Aava

Aava Leka hyrräkelavapa

Aava Leka Hyrräkelavapa AAVA Leka- vapasarjan vavat ovat todellisia täsmäaseita hauen ja kuhan kalastukseen. Varsinaisen täsmäkalastuksen (live-scope) lisäksi Leka-sarjalaiset ovat...
(0)
249,00 €
Useita vaihtoehtoja
Aava Ahku Avokelavapa - Avokelavavat - AAHS261014 - 1
Aava Ahku Avokelavapa - Avokelavavat - AAHS261014 - 2
Aava

Aava Ahku Avokelavapa

Aava Ahku Avokelavapa AAVA Ahku- vapasarja edustaa markkinoiden parhaimpia työkaluja hintaluokassaan ahvenen ja kuhan heittokalastukseen. Vavat ovat toiminnaltaan tunnokkaita ja nopeita sekä...
(0)
179,00 €
Useita vaihtoehtoja
Aava Ahku Hyrräkelavapa - Hyrräkelavavat - AAHB261014 - 1
Aava Ahku Hyrräkelavapa - Hyrräkelavavat - AAHB261014 - 2
Aava

Aava Ahku Hyrräkelavapa

Aava Ahku Hyrräkelavapa AAVA Ahku- vapasarja edustaa markkinoiden parhaimpia työkaluja hintaluokassaan ahvenen ja kuhan heittokalastukseen. Vavat ovat toiminnaltaan tunnokkaita ja nopeita sekä...
(0)
179,00 €
Useita vaihtoehtoja
Aava Curved Unhooker Pihdit 320mm - Pihdit, sakset ja kidanavaajat - A1203 - 1
Aava Curved Unhooker Pihdit 320mm - Pihdit, sakset ja kidanavaajat - A1203 - 2
Aava

Aava Curved Unhooker Pihdit 320mm

Curved Unhooker Plier 320 mm – vahvat irrotuspihdit hauenkalastukseen Curved Unhooker Plier 320 mm on järeä ja luotettava irrotuspihdi, joka on suunniteltu erityisesti suurten petokalojen, kuten...
(0)
18,90 €
Heti omasta varastosta 6 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Aava Split Ring 135mm Monitoimipihdit - Pihdit, sakset ja kidanavaajat - A1202 - 1
Aava Split Ring 135mm Monitoimipihdit - Pihdit, sakset ja kidanavaajat - A1202 - 2
Aava

Aava Split Ring 135mm Monitoimipihdit

Aava Split Ring Multi Plier 135 mm – monitoimipihdit kalastajalle Aava Split Ring Multi Plier 135 mm on monipuolinen ja käytännöllinen työkalu jokaisen kalastajan varustukseen. Nämä laadukkaat...
(0)
8,90 €
Heti omasta varastosta 6 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Aava Siimasakset - Pihdit, sakset ja kidanavaajat - A1201 - 1
Aava Siimasakset - Pihdit, sakset ja kidanavaajat - A1201 - 2
Aava

Aava Siimasakset

Aava Scissors siimasakset – laadukkaat braid scissors kuitu- ja siimojen leikkaamiseen Aava Scissors siimasakset on suunniteltu erityisesti kalastajille, jotka tarvitsevat luotettavat ja kestävät...
(0)
7,90 €
Heti omasta varastosta 6 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä